Ohita valikko

Lampi

Metsälampi. Kuva Jan Nyman.

Metsälammet lisäävät metsäluonnon monimuotoisuutta. Lammet ovat monin tavoin tärkeitä kalojen kutupaikkoja ja niillä on usein rikas linnusto. Koska lammet ovat matalia ja suojaisia, vesi lämpenee niissä keväällä aiemmin kuin meri. Tällöin suuria määriä muun muassa ahvenia, särkiä ja haukia voi kulkea pitkin ojia lisääntyäkseen lammissa. Kudun jälkeen aikuiset kalat kulkevat alueelta pois ja kesän loputtua lähtevät myös ne kalanpoikaset, jotka saivat kasvaa lammen suojaisassa vedessä.

Pienten lampien ympärillä olevat rannat ovat usein vetisiä ja voi olla mahdotonta päästä veden äärelle. Heteiköillä viihtyvät karpalo yhdessä sarojen kanssa. Sammaleisiin sekä kuivempiin mätäksiin voi juurtua mäntyjä sekä koivuja. Jos rannoilla kasvaa järviruokoa tai osmankäämiä kertoo se siitä, että vesi on ravinteikkaampaa ja että kasvillisuudella on erilainen koostumus. Matalakasvustoisilla rannoilla viihtyvät kurjet ja usein joka lammella on oma joutsenpari. Muita lintuja, jotka pesivät metsälampien tuntumassa ovat tavi, telkkä, sinisorsa ja metsäviklo.

Metsälammet ovat suhteellisen harvinaisia Vaasassa. Isommat sisäjärvet puuttuvat kokonaan ja pienempiä lampia esiintyy pääasiallisesti Sundomin saaristossa. Metsälammet ovat kauneimmillaan syksyllä, kun heteikkö on syysväreissä ja karpalot ovat kypsiä.