Ohita valikko
viulis

Soitto-opinnot

Kuula-opisto tarjoaa taiteen perusopetuksen musiikin laajaa oppimäärää. Olemme sitoutuneet noudattamaan valtakunnallisia taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmia ja toimintamalleja. Opetuksemme on tasolta toiselle etenevää, ja oppilaat suorittavat opintojensa aikana instrumenttiopintoja, musiikin hahmotusaineita ja yhteismusisoinnin opintoja tähtäimenään päättötodistus.

Opintojen kulku

Soitinstartti
Joskus parhaiten sopivan soittimen löytyminen vaatii enemmän aikaa. Nuorimpien oppilaiden soitto alkaakin soitinstarttina, eräänlaisena kokeiluopintona. Soittotunnilla käydään joko yksin tai ryhmässä 1 – 2 kertaa viikossa.  Kuula-opistolla on soitinvuokraamo, josta on mahdollisuus saada lainasoitin opintojen alkutaipaleelle.

Musiikin perusopinnot
Startti-ikää vanhemmat oppilaat valitaan koeajaksi ikäjärjestyksessä nuorimmista alkaen. Alle 15-vuotiaille tarjottavan koeajan pituus on yksi lukuvuosi ja tätä vanhempien puoli lukuvuotta. Opettaja arvioi oppilaan suoriutumista sekä motivaatiota musiikin opetussuunnitelman opintojen mukaisten tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta. Tätä arviota hyödynnetään oppilaspaikan saamisen perusteena.

Omalla soittotunnilla käydään kerran viikossa. Kaikki tunnit pidetään iltapäivisin ja iltaisin. Yhteismusisointi aloitetaan heti, kun taidot siihen riittävät. Harjoitukset ovat kerran viikossa tai hieman harvemmin.

Musiikin hahmotusaineilla eli teoria-aineilla vahvistetaan soittotaitoa. Opetus alkaa sinä vuonna, kun oppilas täyttää 10 vuotta. Opetusryhmä kokoontuu kerran viikossa.

Perusopintojen tavoitteet on jaksotettu neljään opintokokonaisuuteen, jotka tehdään pääsääntöisesti 2 vuoden välein. Perusopintojen todistukseen vaadittavan opintokokonaisuuden muodostavat pääinstrumenttisuoritus, yhteismusisointi ja musiikin hahmotusaineet.

Syventävät opinnot
Perusopintojen jälkeen voivat opinnot jatkua syventävillä opinnoilla. Opinnot voivat olla osa toisenasteen opintoja (Taikonakatemia). Syventävien opintojen opintokokonaisuus vastaa ammattiopintojen aloittamiseen vaadittavaa tietotaitoa.

Oppilaalle annetaan taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän päättötodistus sen jälkeen, kun hän on suorittanut syventävien opintojen mukaiset opinnot sekä tehnyt lopputyön.

Yhteystiedot