Ohita valikko

Kurki

Grus grus

Kurkiperhe lennolla, keskellä poikanen. Kuva Aaro Toivio.

Yleistä. Kurki tunnetaan erityisesti tavastaan muuttaa keväisin ja syksyisin suurina auroina. Kurkeen on vanhassa suomalaisessa mytologiassa liittynyt viisaus ja pitkä ikä. Tämä uskomus pitää paikkansa ainakin siltä osin, että kurki on lintumaailmassa yksi pitkäikäisimmistä lintulajeista. Se saattaa elää jopa 20-30 vuotta. Kurki on Euroopan Unionin lintudirektiivin suojeltava laji.

  • Pituus 115 cm
  • Pesä maassa suolla tai ruovikossa
  • Muuttaa talveksi Pohjois-Afrikkaan
  • Ravintona hyönteiset, etanat, sammakot, myyrät, marjat, jyvät

Elinympäristö. Kurki on soiden ja muiden kosteikkojen kuten rantaruovikoiden lintu. Viime vuosina pesivien kurkien määrät ovat olleet nousussa ja niitä tapaa nykyisin pesimästä hyvinkin pienilta soilta ja jopa niityiltä.

Esiintyminen Vaasassa. Kurjesta on Vaasan lintuatlaksen selvitysalueella tehty pesintään viittaavia havaintoja noin 70 tutkimusruudulta. Osa havainnoista saattaa koskea pesimättömiä lintuja, jotka kiertelevät kesäisin laajoilla alueilla. Keväisin ja syksyisin kurkia kerääntyy suurin joukoin Vaasan Söderfjärdenin peltolakeuksille, jolloin niitä pääsee tarkkailemaan läheltä. Suojelusyistä levinneisyyskartaa ei julkaista.