Ohita valikko

Keskuskoulu

Keskuskoulu on suomenkielinen alakoulu, jossa toimivat vuosiluokat 1-6. Koulussa annetaan suomenkielisen yleisopetuksen lisäksi varhaista täydellistä kielikylpyopetusta ruotsin kielellä.

Koulun tavoitteena on luoda kouluyhteisöön toimintakulttuuria, joka edistää oppimista, osallisuutta, hyvinvointia ja kestävää elämäntapaa. Yhteisössä arvostetaan hyväntahtoisuutta ja ystävällisyyttä.

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoiminnalla pyritään vähentämään lapsen yksinäistä aikaa vanhempien ollessa töissä tai opiskelemassa.

Aamutoiminnasta (klo 8.00-8.50) huolehtii koulu, ja iltapäivätoiminnasta (klo 12.00-16.00) VPS Juniorit. VPS Juniorit järjestää koulujen iltapäivätoimintaa 1.-2. luokan oppilaille.

Oppilaskunta

Oppilaskunnan hallitus on tärkeä osa kouluyhteisöä. Sen tavoitteena on kehittää koulua, yhteisöllisyyttä ja koulun viihtyvyyttä. Oppilaskunnan hallituksen kautta kaikki koulun oppilaat voivat vaikuttaa koulun toimintakulttuuriin.

Hallitus koostuu 1.-6.-luokan oppilaista. Hallituksen jäsenet toimivat linkkinä oppilaiden ja koulun henkilökunnan välillä.

Harrastamisen Suomen mallin kerhotoiminta

Keskuskoulu on mukana Harrastamisen Suomen malli -hankkeessa, jonka tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.

Toimintaan ilmoittaudutaan mukaan suoraan koulun kautta ja koulu tiedottaa toiminnasta suoraan perheille. Keskuskoulun kerhovastaavana toimii opettaja Piritta Peltoniemi.

Lisätietoa Harrastamisen Suomen malli -hankkeesta Vaasassa

Vanhempainyhdistys

Tehdään yhdessä kiva koulu!

Vaasan Keskuskoulun vanhempainyhdistys ry perustettiin syksyllä 2011. Yhdistyksen tavoitteena on koulun oppilaiden ja perheiden sekä koulun henkilökunnan yhdessäolon ja vuorovaikutuksen lisääminen sekä koulun oppilaiden tasavertaisen osallistumisen tukeminen. Yhdistys toimii tiiviisti yhteistyössä koulun kanssa.

Vanhempainyhdistys kerää varoja tempauksiin hakemalla apurahoja sekä vapaaehtoisin kannatusjäsenmaksuin. Jäsenyys ei maksa mitään!

Vapaaehtoinen jäsenmaksu on 10 euroa perheeltä ja sen voi maksaa tilille:

  • FI65 4970 0010 1299 46
  • saaja: Vaasan Keskuskoulun vanhempainyhdistys ry
  • viestikenttään: oppilaan luokka / luokat

Vanhempainyhdistyksellä on Facebook-sivu.

Yhdistyksen sähköpostiosoite on vaasakeva@gmail.com

Kielikylpyopetus ja -yhdistys

Lue lisää kielikylpyopetuksesta

Kielikylpy-yhdistys

Yhdessä teemme enemmän!

Vaasan Kielikylpy-yhdistys toimii yhdyssiteenä kielikylpyoppilaiden ja -vanhempien, opettajien, viranomaisten ja tutkijoiden välillä.

Yhdistys osallistuu erilaisiin kielikylvyn yhteistyömuotoihin ja on mukana kielikylpyopetuksen kehittämisessä.

Kielikylpy-yhdistys myös avustaa kielikylpyoppilaiden leirikouluja, retkiä, pelipäiviä, myyjäisiä ja teatterikäyntejä sekä materiaalihankeintoja.

Yhdistyksen verkkosivut

Yhteystiedot

Ota yhteyttä

  • Opettajainhuone  040 183 8106

  • Iltapäivätoiminta, Musta-ryhmä (koulun tiloissa). Vastaava ohjaaja Marika Lahnakoski  050 406 2510

  • Iltapäivätoiminta, Valkoinen-ryhmä toimii (Kauppapuistikon tiloissa.) Vastaava ohjaaja Emilia Kalliokoski  045 110 7370

  • Koulun henkilökunnan sähköposti etunimi.sukunimi@edu.vaasa.fi
  • Oppilashuollon henkilökunta eli terveydenhoitajat, kuraattorit ja psykologit ovat siirtyneet hyvinvointikuntayhtymän alaisuuteen. Heidän sähköpostinsa ovat muotoa etunimi.sukunimi@ovph.fi